Sain tuttavalta sähköpostissa tekstiä joka oli otsikoitu: Aihe: Fwd:Lasten kouluaineiden helmiä. Ja toden totta, helmiä ovat. Niitä lukiessa tulee väkisin hyvälle mielelle, ryhtyy jopa muisteluihin ajasta, jolloin oma lapsi oli pieni koululainen, iloinen päivien piristäjä.
Joitakin poimintoja kouluaineiden helmistä. Vaikka ne aikuisten aivoilla ovat hupaisia, ne myös kertovat miten valppaina lapset seuraavat heitä ympäröivää arkea ja miten teräviä päätelmiä he tekevät. Lainaukset ovat kertakaikkisen ihastuttavia.
Perhe: Meidän perheeseen kuuluu kolme jäsentä: isä, äiti ja minä. Minä olen nuorin.
Yleistä: Sain syntymäpäivälahjaksi mekon. Se on vaikea pukea päälle, koska siinä on napit takana ja minä itse ole edessä.
Perhe: Minun vanhempani ovat puoliksi miespuolisia ja puoliksi naispuolisia.
Yleistieto: Nuoriso on ja tulee aina olemaan Suomen tulevaisuus. Näin sanoivat jo muinaiset Kreikkalaiset.
Biologia: Kana on yleisin munaeläimemme.
Maantieto: Lapinkota on muuten samanlainen kuin juhannuskokko, paitsi siinä on ovi.
Biologia: Kun näemme esineen, valo menee silmien läpi aivoihin, jossa vallitsee suuri pimeys.
Seuraava on suosikkini
Perhe: Meidän isä sanoo osaavansa tehdä mitä tahansa. Yleensä hän vie roskat ulos.
Yleistä: Syntyessään hän oli ihan yksi. Isä oli kuollut ja äiti asui toisella paikkakunnalla.
Siinä malliksi arjen realismia ja viisautta enemmän kuin parlamentissa, sekä mahdottomasti hyvää mieltä, ihan aitoa naurua. Pienellä mielikuvituksella jokaisen lainauksen takana näkee toimeliaan, kirkassilmäisen pienen ihmisen, sen Suomen tulevaisuuden josta jo muinaiset Kreikkalaiset kertoivat.

3 kommenttia:
Minä juuri taannoin mietin kanssa tuota mekko-ongelmaa.
Puin oopperaan mekon, sen Paulan ja Mikan häihin aikoinaan ostetun.
Kyllä oli taas sellainen riehuminen vetoketjun kanssa, että olin vähällÄ pyytää apua kämppiksiltä. Miksi se vetoketju on takana kun minä itse olen edessä...?
Sepä se. Ihmispolot joutuvat tavan takaa tilanteisiin, jossa ovat väärässä paikassa, joko edessä tai takana, kun pitäisi olla päinvastoin.
Mahtaako olla liian kiire muuton kourissa?
Lähetä kommentti