tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

Voi hyvänenaika sentään

Ei ole itku kaukana aikuiselta ihmiseltä, kun lukee iltapäivälehtien lööppejä. Esimerkiksi tänään IS:n mainoste julisti, että Olli Saarela ja Tanja Karpela peruuttavat avioeron ja muuttavat takaisin yhteen. Ilkka Kanerva on suoltanut vaaleaverikölle tekstiviestejä ja pääministeri Vanhanen tuo julkisuuteen uuden naisystävän???

Kaikki nämä kolme lööppiin mahdutettua lehden myyntiargumenttia ovat sellaisia, jotka eivät kiinnosta tipan tippaa. Esimerkiksi Karpelan / Saarelan seikkailuista en ole lukenut pitkään aikaan muuta kuin silmille tunkevat otsikot. Sama pitää paikkansa Vanhasen naisten osalta. Ulkoministeri Ilen tekstiviestiskandaalin uutisointia silmäilin, mutta eipä sytyttänyt. Nolatkoon itsensä, kuusikymppinen, jos se niin makealta tuntuu.

Mutta, mutta. On tietysti ihan selvää, että lehdet repivät otsikoita ja herkuttelevat tyhjänpäiväisillä uutisilla, koska kansa lukee niitä. Uutisointi on lehtien tehtävä ja ihan luonnollista on se, että jonkun julkkiksen avioero tai vastaava juttu on lehden lukijan kannalta helppo luettava, helposti tajuttava ja mukavan ähäkuttifiiliksen antava. Siksi niitä luetaan, siksi niistä puhutaan ja siksi lehdet niistä kirjoittavat. Vanhasen nainen, satunnainen kahviseuralainekin, myy mukavasti.

Mutta siitä huolimatta mahdottomat ovat nykyiset turhuudenmarkkinat.

Ei kommentteja: