maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Talvea

Mikäpä on miehen talvehtiessa, kun rinnassa paukuttelee sydän tuoreilla rytmeillä. Kiitos sairaalan sydänvalvonnan osaaville ihmisille.
Lyhyeksi taitaa jäädä tämä talvi täällä keskisessä Suomessa. Vasta satoi lumet ja nyt taivas valuttaa vettä. Tällä menolla maaliskuu näyttää maita ihan varmasti. Eipä silti, minulla ei ole mitään kevättä ja kesää vastaan. Päinvastoin, olen mitä suurimmassa määrin kevätihminen. Rakastan valoa, lumettomasta mäenrinteen pälvestä työntyvää hentoa kukkaa ja koko luonnon pastelliväritystä. Siinä on niin mahtavaa herkkyyttä, ettei yksikään taiteilija pysty vastaavaan.
Ja meidän pihaoravatkin vaihtavat väriään, hulikaanien harmaa turkki alkaa muuttua ruskeaksi. Joutuvat kohta onnettomat etsimään ruokansa muualta, kun poistamme lintulaudan, josta kurret ovat evästäneet valmiista kattauksesta lintujen kanssa.
Aivan tuota pikaa alkaakin pihalintujen - tulokkaiden - bongaus. Mustarastas, räksä, viherpeippo, lukuisa määrä jokavuotisia kevääntuojia. Toivottavasti tänä vuonna joukkoon osuu joku uusikin tuttavuus, jonka nimi piristää vaimon allakkaa.

1 kommentti:

Stazzy kirjoitti...

Tännehän teidän pitäisi tulla lintuja bongaamaan. Välillä on niin kummallisia punanokkakottaraisia, ettei voi kuin ihmetellä.