Lähipalvelut

Olemme testanneet uuden asuinympäristömme lähipalvelut, jotka ovat juuri sitä, lähipalvelua.

Ravintola, ruokakauppa, r-kioski, terveyskeskus, työvoimatoimisto, Kela, kirjasto, kirkko... Kaikki 2 - 4 minuutin kävelymatkan päässä.

Näyttää vahvasti siltä, että muutto kaupungista maalle kannattaa. Etenkin kun se kaupunkikin on melkein takapihalla, vain varttitunnin automatkan etäisyydellä.

Kaikkeen oppii

Kyllä ihminen näköjään oppii mitä vaan, mm. työttömäksi, joka 500 päivän jälkeen muuttuu eläkkeeksi. Toinen päivä menossa ja hyvin tuo sujuu.

Uusi koti

Muutto on tehty. Asumme nyt runsaasti etelämpänä kuin vielä kuukausi sitten; kuusitoista kilometriä, kaupungista maalle?

Ja on ihan hullun hommaa koko ruljanssi.

Vaikka muuttoaikaa oli kokonainen kuukausi, puuhaa riitti stressiin asti. Kyllä ehtii kaksi ihmistä kasata 20 vuoden aikana paljon tarpeetonta tavaraa. Kun lisäbonuksena oli vielä ulkomaistuneen tyttären tavarat (ne jotka jäivät kun lähti opiskelemaan, ynnä ne jotka perimme opiskelukämpästä kun lähti vaihtoon, mutta ei vaihtanutkaan takasin), niin kertakaikkisen hullun hommaa.

Vaan nyt se on tehty, kuukauden rupeama ohi ja uusi koti on kerrassaan mukava. Pientä askaretta toki riittää kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta ei haittaa. On aikaa, on kesä ja se "vaihto-oppilaskin" tulee käymään. Hullun hommatkin kannattavat joskus.

Lapset ovat parhaita

Sain tuttavalta sähköpostissa tekstiä joka oli otsikoitu: Aihe: Fwd:Lasten kouluaineiden helmiä. Ja toden totta, helmiä ovat. Niitä lukiessa tulee väkisin hyvälle mielelle, ryhtyy jopa muisteluihin ajasta, jolloin oma lapsi oli pieni koululainen, iloinen päivien piristäjä.

Joitakin poimintoja kouluaineiden helmistä. Vaikka ne aikuisten aivoilla ovat hupaisia, ne myös kertovat miten valppaina lapset seuraavat heitä ympäröivää arkea ja miten teräviä päätelmiä he tekevät. Lainaukset ovat kertakaikkisen ihastuttavia.

Perhe: Meidän perheeseen kuuluu kolme jäsentä: isä, äiti ja minä. Minä olen nuorin.

Yleistä: Sain syntymäpäivälahjaksi mekon. Se on vaikea pukea päälle, koska siinä on napit takana ja minä itse ole edessä.

Perhe: Minun vanhempani ovat puoliksi miespuolisia ja puoliksi naispuolisia.

Yleistieto: Nuoriso on ja tulee aina olemaan Suomen tulevaisuus. Näin sanoivat jo muinaiset Kreikkalaiset.

Biologia: Kana on yleisin munaeläimemme.

Maantieto: Lapinkota on muuten samanlainen kuin juhannuskokko, paitsi siinä on ovi.

Biologia: Kun näemme esineen, valo menee silmien läpi aivoihin, jossa vallitsee suuri pimeys.

Seuraava on suosikkini
Perhe: Meidän isä sanoo osaavansa tehdä mitä tahansa. Yleensä hän vie roskat ulos.

Yleistä: Syntyessään hän oli ihan yksi. Isä oli kuollut ja äiti asui toisella paikkakunnalla.

Siinä malliksi arjen realismia ja viisautta enemmän kuin parlamentissa, sekä mahdottomasti hyvää mieltä, ihan aitoa naurua. Pienellä mielikuvituksella jokaisen lainauksen takana näkee toimeliaan, kirkassilmäisen pienen ihmisen, sen Suomen tulevaisuuden josta jo muinaiset Kreikkalaiset kertoivat.

Voi hyvänenaika sentään

Ei ole itku kaukana aikuiselta ihmiseltä, kun lukee iltapäivälehtien lööppejä. Esimerkiksi tänään IS:n mainoste julisti, että Olli Saarela ja Tanja Karpela peruuttavat avioeron ja muuttavat takaisin yhteen. Ilkka Kanerva on suoltanut vaaleaverikölle tekstiviestejä ja pääministeri Vanhanen tuo julkisuuteen uuden naisystävän???

Kaikki nämä kolme lööppiin mahdutettua lehden myyntiargumenttia ovat sellaisia, jotka eivät kiinnosta tipan tippaa. Esimerkiksi Karpelan / Saarelan seikkailuista en ole lukenut pitkään aikaan muuta kuin silmille tunkevat otsikot. Sama pitää paikkansa Vanhasen naisten osalta. Ulkoministeri Ilen tekstiviestiskandaalin uutisointia silmäilin, mutta eipä sytyttänyt. Nolatkoon itsensä, kuusikymppinen, jos se niin makealta tuntuu.

Mutta, mutta. On tietysti ihan selvää, että lehdet repivät otsikoita ja herkuttelevat tyhjänpäiväisillä uutisilla, koska kansa lukee niitä. Uutisointi on lehtien tehtävä ja ihan luonnollista on se, että jonkun julkkiksen avioero tai vastaava juttu on lehden lukijan kannalta helppo luettava, helposti tajuttava ja mukavan ähäkuttifiiliksen antava. Siksi niitä luetaan, siksi niistä puhutaan ja siksi lehdet niistä kirjoittavat. Vanhasen nainen, satunnainen kahviseuralainekin, myy mukavasti.

Mutta siitä huolimatta mahdottomat ovat nykyiset turhuudenmarkkinat.

Talvea

Mikäpä on miehen talvehtiessa, kun rinnassa paukuttelee sydän tuoreilla rytmeillä. Kiitos sairaalan sydänvalvonnan osaaville ihmisille.
Lyhyeksi taitaa jäädä tämä talvi täällä keskisessä Suomessa. Vasta satoi lumet ja nyt taivas valuttaa vettä. Tällä menolla maaliskuu näyttää maita ihan varmasti. Eipä silti, minulla ei ole mitään kevättä ja kesää vastaan. Päinvastoin, olen mitä suurimmassa määrin kevätihminen. Rakastan valoa, lumettomasta mäenrinteen pälvestä työntyvää hentoa kukkaa ja koko luonnon pastelliväritystä. Siinä on niin mahtavaa herkkyyttä, ettei yksikään taiteilija pysty vastaavaan.
Ja meidän pihaoravatkin vaihtavat väriään, hulikaanien harmaa turkki alkaa muuttua ruskeaksi. Joutuvat kohta onnettomat etsimään ruokansa muualta, kun poistamme lintulaudan, josta kurret ovat evästäneet valmiista kattauksesta lintujen kanssa.
Aivan tuota pikaa alkaakin pihalintujen - tulokkaiden - bongaus. Mustarastas, räksä, viherpeippo, lukuisa määrä jokavuotisia kevääntuojia. Toivottavasti tänä vuonna joukkoon osuu joku uusikin tuttavuus, jonka nimi piristää vaimon allakkaa.

Synttärit

Niin kulkee aika, että tällä päivämäärällä täyttyy kuusikymmentä vuotta. Se täyttyy minulla sekä kaksoissisarellani, jolle runsaasti onnea. Päätin jo aikaa sitte, että syntymäpäivääni ei juhlita. Ainoana huomaavaisuutena itseäni kohtaan hyväksyin vapaapäivän syntymäpäivälleni, joka on "lakisääteinen ja työehtosopimusten mukainen". Muiltaosin juhlintapäätökseni tai paremminkin juhlimattomuuspäätökseni piti.

Vaan miten kävikään. Eilen, kun lähdin töistä, työnantajani (yksityinen) onnitteli huomisen johdosta ja valitteli "kun ei ole mitään lahjaa, ei olla keksitty mitään... sinulle on niin vaikeaa ostaa...". Monimuotoisen vaikertelun jälkeen työnantaja lopulta totesi, että hän päätti myöntää minulle viikon ylimääräisen loman "tästä hetkestä alkaen, kelpaako". Kelpasi hämmentynein kiitoksin.

Niin ikään eilen illalla melko myöhään soi ovikello. Rimputtelija oli lankomies, joka asuu aika kaukana toisessa kaupungissa ja joka oli autoilemassa kotikaupunkimme kautta vielä kauemmas. Pistäytyi kuitenkin matkalla tuomassa minulle litran pullon laatukonjakkia onnentoivotuksin. Otin ilolla vastaan.

Tänä aamuna heräsin vaimon pussailuun. Hän onnitteli vuolaasti ja antoi lahjaksi upean Kalevala-korun kaulakäädyn. Sopii erinomaisesti jo korvarenkaistetulle kuusikymppiselle mainosmiestiedottajagraafinensuunnittelijalle. Kun aamukaffen jälkeen avasin tietokoneen, sähköpostissa odotteli onnitteluviesti tyttäreltä ranskanmaalta, juuri niin persoonallinen kuin osasin odottaakin. Sitä lukiessani kännykkä päräytti tekstarina onnittelurunon vaimon siskolta ja heti perään soitti anoppi onnittelunsa "maailman parhaalle vävylle". Myös postilaatikko pyydysti melkoisen määrän onnittelukortteja sukulaisilta ja tutuilta.

Pakko on myöntää, että kyllä se kivalta tuntuu, kun läheiset muistavat, vaikka mitään varsinaisia synttäreitä ei järjestäkään.
Mukaava olla suosittu.

Syntymäpäivään sattui kuitenkin myös hauska episodi. Vaimo ja minä päätimme jo reilun viikon aiemmin käydä syntymäpäivänäni yhdessä parturissa koska se on vapaapäivä, on aikaa ja voi tilata ajat heti aamuksi. Parturiaikana kaksoissisareni oli soittanut kännykkääni, jonka hälytysäänen olin hiljentänyt. Kotiin selvittyäni soitin siskolle, mutta nyt hän ei vastannut. Kun hän sitten iltapäivällä soitti uudelleen, niin selvisi, että hän ei vastannut soittooni, koska oli juuri silloin kampaajalla; "kun on vapaapäivä ja aikaa".

Niin juhlivat kaksoset kuusikymppisiään. Ei aivan Ilkka Kanervan volyymilla, mutta hemmottelemalla itseään "uudella päällä".

Pienestä kiinni

Kyllä niin on, että ihmisen arkinen elämä on pienestä kiinni. Tarvitaan vain tuokio ja kaikki on toisin, tai ellei ihan kaikki, niin ainakin osa rutiineista muuttuu. Lopullisesti.
Odottelin joulukuun 2007 alussa tytärtäni jouluvierailulle Ranskasta, odottelin joulua ja odottelin tammikuun lopun syntymäpäiviäni. Kävin normaalisti töissä ja elämä puolison kanssa soljui mukavasti vuosikymmenten kokemuksella. Vaan sitten varhaisina aamuyön tunteina
tulin niin huonovointiseksi, että oli pakko lähteä sairaalan ensiapuun. Siellä tulokas johdotettiin ja kohta laitteet näyttivät sydämen takovan sadankuudenkympin minuuttirytmillä. "Flimmeri", totesi lääkäri jatkaen, että "noilla rytmeillä pitääkin olla pahoinvointia".

Kiireeni loppuivat. Verikokeita, keuhkokuvia ja lopulta sydänvalvontaan. Siinä makailin joitakin päiviä ja sen jälkeen vielä saman ajan osastolla. Pääsin kotiin sairauslomalle reilun viikon kuluttua, eväinä päivittäinen lääkitys, joka on minulle aivan uutta ja outoa. Joulu kuitenkin tuli ja meni, samoin vuodenvaihde. Tytärkin vieraili pariviikkoisen ja minä vietin lomaa - kiitos lääkkeiden - melkoisen normaalina. Nyt odottelen rytminmuutosoperaatiota. Elämäni on muuttunut. Nyt toimitaan sydämen ehdoilla.
Vaikka kotikaupunkini terveydenhoito onkin melko rajujen säästöjen kohteena, ainakin minun flimmerin kohdalla se vielä toimi ja toimii varmasti edelleen. Sairaalan koko se henkilöstö joka minua hoiti, teki kiitoksen arvoista työtä.
Sairaalassa ollessa oli kuitenkin helppo aistia hoitohenkilöstön paineet; paljon työtä vähällä porukalla. Työmäärän lisäksi henkilöstöä rassaavat jotkut vierailijat, jotka näköjään ovat ammattilaisia "vaatimisessa" ja "palautteen antamisessa". Esimerkiksi juuri samana päivänä, jona pääsin sairaalasta, kaupungin nimikkolehden yleisönosastolla eräs vierailija moitti hoitajia monella tavalla, mm. tyyliin: "ne vain nauravat keskenään". Tuntui pahalta. Mielestäni vaativaa sairaalatyötä tekevä ihminen on paljon parempi nauravana kuin itkevänä.

Olen toki ollut sairaalassa ennenkin joidenkin tapaturmien vuoksi. Ajallisesti olen ollut hoidettavana - tämä viimeinen viikko mukaan luettuna - noin kolme ja puoli kuukautta. Tällä kokemuksella rohkenenkin sanoa kaikille niille potilaille, jotka pystyvät itse kontrolloimaan käyttäytymistään: Pitäkää henkilöstöä ihmisinä ja kohdelkaa heitä ystävällisesti. Palaute tulee nopeasti, ja se on aina mukavaa palautetta. Ystävälllisyys on siinäkin mielessä vekkuli ominaisuus, että se sallii myös moitteet ja kriitiikit ilman seuraamuksia. Eli, miten sinua kohdellaan, sekin on pienestä kiinni.